Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Henkilöstötarinoita Elisiltä

Susanna Kalervo aloitti pyörittämään Elisin HR-kenttää Suomen osalta syyskuussa 2022. Lue haastattelusta lisää siitä, mitä asioita hän arvostaa Elisissä työnantajana eniten ja miten ulkoistettu HR-yhteistyö Sillan kanssa toimii.

susanna hr

Toimit Elisillä ulkoistettuna HR: nä Sillan kautta. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Käytännössä teen samoja asioita kuin sisäinen HR tekisi. Työpöydälleni kuuluu Suomen osalta kaikki työsuhteen elinkaareen liittyvät tehtävät aina rekrytoinneista työsuhdeasioissa neuvomiseen, esihenkilöiden ja johdon tukemiseen henkilöstöasioissa sekä erilaiset kehittämisprojektit.

Asiakkaalle tällainen palvelupaketti on usein kätevä sekä arkea helpottava ratkaisu. Elisillä Sillan kautta on saatu järjestettyä niin palkka- kuin HR-palvelut tarpeen mukaisesti. Silta on voinut tarjota asiakkaalle myös järjestelmäratkaisut, kuten Neptonin työajanseurannan ja Sympan henkilöstöhallinnon tarpeisiin.  Nykyään on mahdollista saada lakipalveluitakin.

 

Mitä asioita arvostat Elisissä työnantajana eniten?

Sain jo alussa vaikutelman, että täällä johto on sitoutunut henkilöstöasioiden kehittämiseen ja eteenpäin viemiseen. Henkilöstöä kuunnellaan aidosti ja pyritään miettimään yhdessä kehityskohteita, joita lähdetään viemään eteenpäin.

Lisäksi yrityksen arvot tuntuvat läheisiltä. Ympäristöstä välittäminen on toiminnassa keskeisesti mukana arkipäivän tasolla.

Minut on otettu todella hyvin vastaan koko henkilöstön puolesta ja olen tuntenut oloni tervetulleeksi.

 

Mitkä asiat motivoivat sinua HR-työssä?

Ihmisten kanssa toimiminen. Toisaalta olen pesunkestävä liiketoiminnan kehittäjä. Harvassa muussa työssä pystyy yhdistämään nämä kiinnostuksen kohteet samalla tavalla kuin HR-kentällä.

 

Millainen tausta sinulla on? Miten päädyit HR-alalle?

Minulla on kaupallisen alan tausta ja olen työskennellyt useita vuosia rahoitus- ja vakuutusalalla erilaisissa tehtävissä sekä yrittäjänä. Vuonna 2015 kiinnostuin henkilöstöhallinnosta ja tuntui kuin olisin kotiin tullut. Minulla on vähän sellainen paha tapa, että kun innostun jostain siitä tulee minulle ammatti. Niin kävi tässäkin. Opiskelin kaikki mahdolliset opinnot, jotka käsiini sain ja siirryin siitä harjoittelun kautta alalle. Päivääkään en ole katunut.

Sillan verkostokumppaniksi liityin tammikuussa 2021. Olen todella kiitollinen siitä, että olen päässyt kasvamaan ja näkemään monenlaisia HR-tehtäviä aina HR-koordinaattorista HR-päällikön tehtäviin sekä konsultin rooliin saakka eri yrityksissä. Siitä saa aivan omanlaistaan näkökulmaa asioihin.

 

Mikäli kiinnostuit Elisistä työnantajana käy tsekkaamassa avoimet työpaikkamme:  elis.com/fi/yritys/liity-meihin/avoimet-tyopaikat

Yhteydenotto

Täytä ja lähetä yhteydenottopyyntö, niin vastaamme sinulle pian. Tavoitteenamme on palata asiaasi vuorokauden sisällä, arkisin klo 8.00-15.00 välillä.

*Pakolliset kentät

Painamalla Lähetä-painiketta hyväksyt, että Elis käyttää annettuja henkilökohtaisia ​​tietojasi yhteydenottopyyntösi käsittelemiseen ja siihen vastaamiseen. Henkilötiedot käsitellään alatunnisteessa olevan tietosuojakäytännön mukaisesti.