Hyppää pääsisältöön

Uutiset

Kuinka vastuullisuus näkyy työssäsi Riikka Rautiainen?

Pääkaupunkiseudulla vaikuttava asiakkuuspäällikkö Riikka Rautiainen pohti Elisin vastuullisuusviikon kunniaksi, miten hän pyrkii vähentämään päästöjä ja edistämään kestävää kehitystä.

Miten vastuullisuuden/kestävän kehityksen edistäminen näkyy omassa työssäsi Asiakkuuspäällikkönä Elisillä?

Ekologinen ympäristövastuu kuuluu nykyään meille kaikille eikä vain yrityksille. Aloittaessani Elisillä asiakkuuspäällikkönä vaikutuin suuresti, kuinka hienosti Elis on yrityksenä ottanut vastuullista roolia tarjoamalla tuotteita, jotka ovat joko täysin tai suurimmalta osaltaan valmistettu kierrätetystä materiaalista. Kierrätys ja uudelleenkäyttö ovat nykypäivää ja itse haluan toimia myös vastuullisesti niin töissä kuin kotonakin.

Omassa työssäni matkustan paljon asiakkaiden luona pääkaupunkiseudulla, joten kun minulle aukesi mahdollisuus tilata täyssähköauto käyttööni, en epäröinyt hetkeäkään. Liikkumista ruuhka-aikaan ei aina pysty vältellä, joten enää en joudu kokemaan syyllisyyden tunnetta, kun auto käy ”tyhjäkäynnillä” ruuhkassa. Lisäksi pyrin siihen, että turhia kilometrejä en viikon aikana ajaisi, vaan että samalla suunnalla olevat asiakaskäynnit osuisivat aina samalle päivälle. Tarjoan usein myös asiakkailleni mahdollisuuden ottaa vaihtomatoille pidemmän vaihtovälin, jos tämä on mahdollista. Näin ollen mattoja ei tarvitse pesettää useasti ja vastaavasti säästämme ajokilometrejä vuodessa jakelussamme.

Yrityksemme kiertotalousajattelu on mielestäni viimeiseen asti mietitty, koska huolehdimme myös tekstiilien poistamisesta vastuullisesti, kun niiden elinkaari on tullut päätökseen. Yhteistyö Resterin kanssa onkin asia mitä mielelläni kerron asiakkaillemme, ihan vain myös siksi että Resterin tekemä arvokas työ tulisi tietoon mahdollisimman monelle.

Tutustu lisää Elisin viimeaikaisiin vastuullisuus toimiin tästä linkistä:

SBTi

Riikka rautiainen 2

Yhteydenotto

Tee yhteydenottopyyntö, niin vastaamme sinulle 24 tunnin sisällä (arkisin klo 8.00-15.00).

Tai voit lähettää meille sähköpostia:
fi-tuusula.asiakaspalvelu@elis.com

*Pakolliset kentät

Painamalla Lähetä-painiketta hyväksyt, että Elis käyttää annettuja henkilökohtaisia ​​tietojasi yhteydenottopyyntösi käsittelemiseen ja siihen vastaamiseen. Henkilötiedot käsitellään alatunnisteessa olevan tietosuojakäytännön mukaisesti.

 

CAPTCHA